fbpx

TikTok-markkinointi – Missä mennään?

Sari Tuura | 22.06.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Kiinalaisen ByteDancen omistama TikTok on noussut todella suureen suosioon sosiaalisen median kanavana! Facebookin ja Instagramin mainosominaisuudet ovat todella monelle yritykselle tutut ja ne ovat aktiivisena osana markkinointia. TikTok-markkinointi on varmasti seuraava askel monelle yritykselle, joka tavoittelee uusia asiakkaita ja laajempaa tunnettuutta! Missä suositun sovelluksen mainosominaisuuksien suhteen mennään Suomessa? Miksi markkinointi ei onnistu?

Lyhyesti TikTokista:

Tiktok on lyhyiden videoiden jakamiseen tarkoitettu sosiaalisen median sovellus, jonka ikäraja on 13 vuotta, mutta sovellusta käyttää moni sitäkin nuorempi lapsi. Suomessa sovellus on ladattu kaikkiaan yli 2 miljardia kertaa.

TikTok-markkinointi Suomessa

TikTokin mainosominaisuudet ovat markkinointipuolella houkutteleva ominaisuus, joihin moni varmasti haluaisi päästä käsiksi, mutta se ei valitettavasti ole Suomessa vielä mahdollista. TikTok on vähitellen kuitenkin avannut mainosohjelmaansa kansainvälisesti, johon otetaan mukaan vain harvoja ja valittuja yrityksiä ja markkinointiviestinnän toimistoja.

Tällä hetkellä Suomessa on mahdollista vain varattu Tiktok-mainonta, eli mainontaa voidaan varata päiväkohtaisella hinnoittelulla, joka sisältää taatun näyttökertamäärän ja tämäkin ominaisuus on vain harvojen mainosohjelmaan mukaan päässeiden käytössä.

Tiktok-mainontaa on voinut ostaa esimerkiksi Facebookin Audience Network -työkalun kautta.

Markkinointi kansainvälisesti

Kansainvälisesti tietyillä markkinoilla Tiktok Ads -mainonnanhallintajärjestelmän kautta voidaan ostaa mainontaa myös huutokauppapohjaisesti. TikTok on myös ensimmäinen palvelu, joka mahdollistaa vaikuttajamarkkinoinnin ostamisen suoraan sovelluksesta. Mutta nämä edellä mainitut ominaisuudet eivät ole vielä käytössä Suomessa. Täytyy vain innolla odottaa, milloin näihin uusiin ominaisuuksiin pääsee käsiksi!

Miksi TikTok?

TikTokissa houkuttelevat suuret käyttäjämäärät, mutta ilman mainosominaisuuksia on liikennettä todella vaikea ohjata omille sivuille. TikTokissa ei nimittäin ole käytössä Instagramin kaltaista Swipe-up -ominaisuutta, jolloin Suomessa mahdollisen vaikuttajamarkkinoinnin tuloksekas hyödyntäminen on vielä hieman haastavaa. Vaikuttajamarkkinointi on nimittäin tällä hetkellä ainoita markkinoinnin keinoja joita useimmat yritykset voivat sovelluksessa hyödyntää.

Vaikka markkinointiominaisuudet eivät olisikaan vielä käytössäsi, ei kanavaa kannata unohtaa omasta läsnäolostaan. TikTokissa on paljon potentiaalia ja se kehittyy kokoajan. Inbound-markkinointi TikTokissa on varmasti monelle yritykselle seuraava askel, joten kannattaa olla rohkeasti kokeilemassa uusia kanavia yrityksen näkyvyyden kasvattamiseksi – Omien resurssiesi mukaisesti.

Jos TikTok-markkinointi kiinnostaa sinua, seuraa meitä sosiaalisessa mediassa, sillä ominaisuus kiinnostaa myös meitä! 

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?