Uhma Oy
Nico Engström | 28.09.2020
Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.
Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019
[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:
Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.
Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.
Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.
Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8
Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme
Saimme vastaamme hyvin erikoisen ilmoituksen eräältä kaltaiseltamme kasvuhakkerointia toteuttavalta yritykseltä, että sivustomme on yksi ns. negatiivisten SEO -hyökkäysten kohteiksi joutuneista. Mitä tämä siis tarkoittaa? Lyhyesti sitä, että joku on käyttänyt mielummin resurssejaan laskemaan toisen yrityksen hakukonenäkyvyyttä, kuin oman näkyvyytensä parantamiseen.
SEO = Search engine optimization = hakukoneoptimointi = Prosessi, jonka tarkoituksena on parantaa verkkosivustosi hakukonenäkyvyyttä
Negatiivinen SEO = Prosessi, jonka tarkoituksena on heikentää verkkosivuston hakukonenäkyvyyttä
Kaikki kortithan on käytettävä kun kilpailijoita ollaan, vaikka osa niistä korteista olisivat vähintääkin arveluttavia ja “urheiluhengen” vastaisia. Tätä kuitenkin tapahtuu. Ei usein, mutta aina välillä.
Negatiivinen SEO ei sellaisenaan ole kovin tehokas hyökkäys toisen hakukonenäkyvyyden heikentämiseen, mutta sitä edelleen tehdään. Se saattaa hetkellisesti tuottaa harmistumista ja vähintäänkin kummastumista, että miksi joku viitsi hukata tällaiseen resurssejaan.
Usein tällaiset palvelut ostetaankin jostain kaukaa, jolloin koetaan, että käytetty aika maksaa kyllä itsensä takaisin.
Olet varmasti kuullut “mustahatuttamisesta” Googlella? Eli määrätyillä toimilla on hakukonenäkvyyttä laskeva vaikutus. Tällainen negatiivista hakukoneoptimointia toteuttava yritys yleensä tekee sen käyttämällä näitä keinoja:
– Murtautuu sivuillesi (pidä sivustosi tietoturva-aukot kurissa).
– Kopioi sisältöäsi ja jakaa sitä eri puolille internetiä
– Ohjaa liikennettä sivuillesi käyttämällä avainsanoja kuten viagra, poker online, porn, jne.
– Luo feikki-tilejä someen ja pyrkii vahingoittamaan ns. online-mainettasi
– Poistaa parhaat backlinkkisi mitä sivuillasi on (ja korvaa ne heikoilla). Backlink on sivustolla oleva linkki, joka ohjaa toiselle sivustolle. Negatiivisen hakukoneoptimoinnin rakentajat käyttävät tässä hyväkseen Googlen algoritmia, joka palkitsee ristikkäisten linkitysten olemassaolosta. Eli tässä tapauksessa sivustosi linkki löytyy joltain negatiiviselta sivustolta.
– Sivustoasi ei indeksoida (Googlen ei anneta käydä sivustoasi läpi, mikä on tärkeää hakukonenäkyvyyden kannalta.)
– Palvelimellasi on yhdistämisongelma.
– Saat Googlelta manuaalisesti toteutetun rangaistuksen
– Tämä on usein kaikkien tärkein osuus negatiivisen SEO:n kampittamisessa.
– Tähän löytyy mm. työkalu: https://monitorbacklinks.com
Usein negaSEO:ttajat yrittävät poistaa hyvät backlinkkisi, eli ottavat yhteyden omaan webmasteriisi tai ylläpitäjääsi. Jotta näin ei käy, niin älä käytä Gmail tai Yahoo -osoitteita, mitkä on helppo väärentää. Käytä aina sähköpostia, mikä on muotoa: nimesi@domainisi.fi (tai .com).
Voit myös merkitä backlinkkisi, jolloin saat niistä aina tarkistuksen onko ne hävitetty.
Turvallisuus. Turvallisuus. Turvallisuus. Pahinta on se, että sivustosi spämmää muita, etkä edes tiedä siitä. Tässä vinkkejä miten turvaat sivustosi paremmin:
– Google Authenticator -plugin (https://wordpress.org/plugins/google-authenticator/) pitää WordPressissä pitkäkyntiset loitolla.
– Luo vahva salasana; käytä merkkejä ja numeroita.
– Luo varmuuskopio säännöllisesti (tähän auttaa hyvä palveluntarjoaja)
Eli onko joku kopioinut sivustosi ja näyttää sitä toisella domainilla. Kaksois-sivusto siis näyttää täysin sivustoltasi. Sivuston tarkoituksena on aiheuttaa yrityksellesi negatiivista mainetta luomalla huonoa sisältöä esittämällä yritystäsi verkossa.
Esimerkki käytettävästä työkalusta: https://www.copyscape.com/ linkkiä.
Jotkut NegaSEO:ttajat luovat feikkejä some-tilejä vesittääkseen identiteettiäsi. Voit käyttää vaikka https://mention.com/en/ – palvelua selvittämään millaisia mainintoja sinusta verkosta löytyy. Myös Meltwater tarjoaa samanlaisen palvelun (https://www.meltwater.com/fi)
os sivustosi latausaika kasvaa yhtäkkiä, kannattaa tarkistaa, ettet tietämättäsi esimerkiksi lähetä tuhansia spämmiviestejä.
Nopeusaikojen selvittämiseen on parikin työkalua: website.grader.com ja pingdom.com
Täytyy muistaa, että kateus on myös tavallaan suurinta mahdollista ihailua. Jos teet jotain erittäin hyvin, on myös mahdollisuus, että joku kokee sinut haastajana ja pyrkii lyömään kapuloita rattaisiisi menemällä erittäin pitkälle negatiivisen SEO:n rakentamisessa sinua vastaan.
Pyri kohtelemaan kaikkia verkossa hyvin, älä keljuile tai ole epäasiallinen. Usein tällaisen taustalla on pilan tekeminen, kateus, tai kosto.
Ja jälleen tältä kaikelta olisi selvinnyt myös suutarin lapset, jos olisi itse muistanut jatkuvasti kasvuhakkeroinnin yhden mantran: If you’re not testing, you’re losing.
Jos kaipaat lisätietoja miten kampittaa negatiivista hakukoneoptimointia, niin ole ihmeessä yhteydessä. Uhma pystyy auttamaan näidenkin ongelmien kanssa.
© Uhma Oy 2020 | Tietosuojaseloste