fbpx

Enemmän liidejä hyvällä ländärillä

Sari Tuura | 05.10.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Ländärin eli laskeutumissivun tarkoituksena on konvertoida sinulle liidejä tai maksavia asiakkaita. Hyvän ländärin luominen ei ole vaikeaa, mutta taustatyötä se vaatii. Tässä blogikirjoituksessa kerromme sinulle, mistä elementeistä hyvä laskeutumissivu oikeastaan edes koostuu, joten sinulle jää vain taustatyön tekeminen ja sisältöjen kirjoittaminen.

Laskeutumissivu eli ländäri

Sana laskeutumissivu eng. landing page tulee kirjaimellisesti siitä, että se on sivu, jolle verkkosivuille tuleva henkilö laskeutuu. Yleisesti ländäri on esimerkiksi kampanjoissa käytettävän linkin päämäärä; Jos esimerkiksi markkinoit e-kirjaasi, ohjaat liikennettä e-kirjan lataussivulle.

Laskeutumissivun tarkoituksena on näin ollen konvertoida sinulle joko liidejä tai jopa maksavia asiakkaita. Verkkosivusi etusivu voi olla laskeutumissivu, mutta se on aika huono sellainen, koska yleisesti verkkosivulle tulijan huomio jakaantuu moneen eri toimenpiteeseen. Tästä syystä kannattaa jokaista kampanjaa kohden rakentaa oma laskeutumissivu, jota on helppo markkinoida ja joka vastaa asiakkaasi tarpeisiin.

Me esimerkiksi loimme ländärin ePassi x Woocommerce -integraatiomme markkinointia varten!

Aseta selkeät tavoitteet

Jos haluat selkeitä tuloksia, pitää sinulla olla selkeät tavoitteet ja tarjota ländärille tulijalle selkeä polku toimenpiteeseen, jonka haluat heidän suorittavan.

Onko tavoitteenasi 1 000 uutiskirjeen tilaajaa tai 1 000 e-kirjan latausta? Se voi olla mitä tahansa, kunhan se tukee sinun pitkän aikavälin tavoitteitasi ja myyntisi tavoitteita.

Kun sinulla on tavoite kristallin kirkkaana mielessä, tulee sinun miettiä viestiäsi. Oletamme tässä vaiheessa, että sinulla on avatar eli ns. ostajapersoonasi jo tarkasti määriteltynä, sillä se vaikuttaa luonnollisesti viestisi sävyyn, tyyliin ja sisältöön.

Laskeutumissivun sisältö

Ländärin sisällön tulee vastata asiakkaasi ongelmaan. Onko ländärille saapuva hakenut vastausta kysymykseensä Googlen kautta ja etsii vastausta nyt juurikin ländäriltäsi? Mikä on ollut kysymys, joka on ohjannut sivullesi? Minkä vastauksen tuotteesi/palvelusi/ländärisi heille tarjoaa?

Tuo vastaus selkeästi esiin!

Sisältöä kirjoittaessasi tulee sinun miettiä avainsanoja. Yleisesti laskeutumissivulla tekstin määrä on pienempi kuin muilla sivuilla, mutta sisällön täytyy olla sitäkin osuvampaa.

Kun tavoite, viesti ja avainsanat ovat sinulla selvillä, voit alkaa koostamaan itse laskeutumissivua!

Mistä hyvä laskeutumissivu rakentuu?

Törkeä otsikko

Mikä on törkeä lupauksesi? Se varmasti herättää lukijasi huomion. Se myös kertoo, mistä laskeutumissivullasi on oikeastaan kyse! Lyhyt ja ytimekäs viesti kertoo kaiken.

Vakuuttavat alaotsikot

Jos pääotsikko saa ihmisen katsomaan, tulisi alaotsikon saada heidät jäämään.

Positioi alaotsikko suoraan pääotsikon alle, kerro siinä hieman enemmän laskeutumissivun sisällöstä kuin pääotsikossa ja ennen kaikkea, vakuuta lukija!

Isot ja laadukkaat kuvat

Visuaaliset elementit ovat yksi tärkeimmistä laskeutumissivun elementeistä.

Kuvan tulisikin liittyä selkeästi tuotteeseesi tai palveluusi, sillä kuvan tärkeimpänä tavoitteena on kiinnittää lukijan huomio ja kertoa lisää tuotteestasi tai palvelustasi.

Mitä sinä tarjoat?

Laskeutumissivusi sisällön pitäisi tehdä selväksi, mitä sinä tarjoat. Jos potentiaalinen asiakkaasi ei ymmärrä, mitä sinä myyt, on peli menetetty.

Kerro myös, miksi potentiaalisen asiakkaasi tulisi olla kiinnostunut tarjoamastasi. Miten tuote tai palvelu helpottaa hänen elämäänsä?

Yhteydenoton tavat

Tarjoa potentiaaliselle asiakkaalle useita erilaisia tapoja ottaa sinuun yhteyttä. Puhelinnumero, sähköpostiosoite tai yhteydenottolomake.

Yhteydenottolomakkeet ovat kärsineet pitkään inflaatiosta, mutta moni yhä kokee niiden kautta yhteyden ottamisen helpoksi.

Chat puolestaan tarjoaa suoran yhteyden yrityksen edustajaan verkkosivuilta käsin. Moni tarjoaakin chat-vaihtoehtoa, joten mieti, jos sinullakin olisi resursseja tarjota henkilökohtaista apuasi asiakkaille laskeutumissivulla! Se ehdottomasti kannattaa.

Vahva CTA

Mikään elementti laskeutumissivullasi ei ole toimintokutsua eli CTA:ta (call-to-action) tärkeämpi. Kaikki muu sivun sisältö ohjaa lukijaa kohti toimintoa, jonka haluat hänen suorittavan ja sen konkretisoi CTA.

Toimintokutsun suorittaneet ovat konvertoituneet liideiksi tai asiakkaiksi tavoitteesi mukaan.

Yleisesti: mitä isompi CTA, sen parempi ja aseta se painikkeeseen, sillä se on paikka, jossa potentiaaliset asiakkaat odottavat sen näkevänsä.

Vinkkejä hyvään laskeutumissivuun

Testaa

Pelkän ländärin tekeminen ei riitä, vaan sen onnistumista ja tuloksellisuutta tulee seurata jatkuvasti.

Kerää dataa siitä, mitä yhteydenottomenetelmää laskeutumissivulla suositaan, missä sivun kohdassa sieltä yleisimmin poistutaan, kokeile erilaista toimintokutsuja – Mikä toimii parhaiten?

Tutki sivua esimerkiks Hotjarin avulla, jotta näet miten sivulla käyttäydytään ja kehitä ländäriä keräämäsi datan perusteella, jotta konvertoit yhä enemmän asiakkaita!

Kokeile videota

Videot ovat todella sitouttavia, joten sellaisen lisääminen laskeutumissivulle voi olla todellakin kokeilemisen arvoista! Kerro videon muodossa, mitkä ovat esimerkiksi palvelusi hyödyt tai näytä testimoniaali!

Pidä ländäri mahdollisimman yksinkertaisena

Mitä yksinkertaisempi laskeutumissivusi on, sitä helpompi asiakkaasi on edetä sivulla ja konvertoitua asiakkaaksi. Älä siis hukuta sivua sisällöllä, vaan keskity yhteen pääasiaan.

Hyödynnä pop-up -lomakkeet!

Sivulta poistumiselle voi olla paljonkin erilaisia syitä. Lisää pop-up -lomake poistumisaikeen antaneille, jotta saat konvertoitua heidät ennen poistumista!

Käy seuraamassa meidän somekanavia: 

 instagram,  facebook,  X,  Linkedin

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?