fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

Vinkit tehokkaaseen etätyöhön

Sari Tuura | 23.03.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Nyt on tilanne kun me, ketkä emme normaalisti tee etätyötä, joudumme sitä toistaiseksi tekemään. Aika uuttahan se on, kun oma työporukka ja -ympäristö muuttuu – Oma perhe ottaa työkavereiden paikan ja keittiö toimii toimistona. Jotain vinkkejähän siihen keittiötoimiston pyörittämiseen tarvitsee itse kukin. 😄 Koostimme teille vinkit tehokkaaseen etätyöhön!

1. Pidä kiinni normaaleista työajoistasi

Helposti kotona tulee tehtyä liian paljon tai liian vähän töitä. Vanhasta työajasta on vaikea pitää kiinni ja työt menevät nopeasti iltahommiksi, jos ei työaikaa seuraa tai siitä pidä kiinni.

Kannattaa siis pitää normaalista työajasta kiinni, jos se on mahdollista. Tämä mahdollistaa myös sen tärkeän palautumisen, eli voit jättää työt työajalle, kun sellainen on. Anna itsellesi aikaa palautua työpäivän jälkeen! Varsinkin Suomen vallitsevassa tilanteessa se on erityisen tärkeää, kun omiin harrastuksiin ei ole mahdollista mennä nollaamaan. Kaiken täytyy tapahtua kotona, mikä on haasteellista.

2. Suunnittele työpäiväsi sisältö

Tehokkaassa työpäivässä tärkeä elementti on suunnitelmallisuus. Mitä aiot tehdä tänään? Entä loppuviikosta? Laita kalenteriin ylös asioita mitä pitää hoitaa ja milloin tai tee post-it -lappuja, ihan mikä itsellesi toimii! Kun listaat tärkeät työtehtävät, pystyt seuraamaan myös prioriteettijärjestystä. Näin ei mikään tärkeä asiakastyö unohdu muussa työkiireessä.

3. Ethän menisi töihinkään yökkäreissäsi?

Jos motivoituminen työn tekemiseen kotona tuntuu vaikealta, kannattaa kokeilla vaihtaa aamulla päälle jotain toimistollekin sopivaa. Vaatetus vaikuttaa ajatteluusi.

4. Pidä kiinni rutiineista

Hyvä esimerkki rutiineista on tauot. Vaikka olisi kuinka helppoa tehdä päivät läpeensä töitä, vähän siellä ja vähän täällä, kannattaa omista työpaikankin rutiineista pitää kiinni, kuten kohdassa 1 jo mainittiinkin.

5. Välttele häiriötekijöitä

On se jännä kuinka kotityöt ja siivoaminen alkavat kiinnostamaan kun eteen tulee hankala työtehtävä tai olet muuten vain jumissa. Kyllä se näköpiirissä näkyvä tiskivuori varmasti häiritsee, mutta koita hoitaa kaikki näkyvät häiriötekijät pois näköpiiristä ennen työpäivää, niin voit paremmin keskittyä olennaiseen töissä.

Jos on mahdollista, niin sulje kotitoimistosi ovi, niin muut kanssasi kotona olevat ihmiset ymmärtävät sinun tekevän töitä ja saat hieman rauhaa.

6. Pidä yhteyttä

Jos normaalisti toimisto on täynnä ihmisiä, voi etätyön tekeminen kotona toisaalta auttaa sinua keskittymään työhösi paremmin, mutta saattaa se helposti eristää sinut muusta operatiivisesta toiminnasta. Helposti tippuu pois projektin kärryiltä, jos suullinen viestintä on toimistolla yleisin viestintäkeino. Tässä tietenkin auttaa hyvä projektinhallinta, mutta myös yhteydenpito. Pidä paljon yhteyttä työkavereihisi niin viestitse, puhelimitse, videopuheluilla kuin meileillä, ihan mikä teille tuntuu ominaiselta.

Meillä Uhmassa maanantain aamupalaverit jatkuvat etänä Zoomilla. Yhteisiä tiimipalavereita ei kannata laiminlyödä. Pitäkää kiinni myös muista viestintätavoistanne, mitä olette käyttäneet muutenkin, ja lisätkää vielä muutama tai viestikää vain enemmän! Kommunikaatio on tärkeää ja helposti unohtuu kun kaikki kykenevät tekevät töitä kotitoimistolta.

Mitä työkaluja me Uhmalaiset suositellaan:


Zoom – yksi hyvä työkalu videopalavereiden pitämiseen. Tällä Nico vetäisee nyt myös kaikki etäkoulutukset – Erittäin hyvä työkalu! Muita vaihtoehtoja: Microsoftin Teams, Hangouts, ihan mikä videopalaveri-työkalu käy!

Slack – Slackia olemme käyttäneet jo jonkin aikaa viestittelyyn kaikista projekteista. Näin ei mene omat henkilökohtaiset viestit ja työviestit sekaisin. Ei harhauduta lukemaan kavereiden laittamia viestejä. 😇

WhatsApp – aika monella on käytössä WhatsApp, joten sen kautta kaikkien työntekijöiden tavoittaminen onnistuu helposti! Slack on hyvä, mutta WhatsApp varmasti helpompi käyttöönoton puolesta! Jos WhatsApp kiinnostaa asiakkaille viestimisen suhteen niin lukaise Nicon blogi WhatsApp Busineksesta tästä.

+ 1: Unohda kotisohva

Koita myös olla tekemättä töitä kotisohvalla läppärin kanssa, pidetään huolta myös ergonomiastamme!

Nappaa talteen nämä meidän vinkit tehokkaaseen etätyöhön ja kertokaa ihmeessä meille, vaikka somen puolella, miten teidän etätyöt sujuvat ja mitä erilaisia käytäntöjä te olette kehittäneet etätyöpäiviinne!

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?