fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

Striimaus-palvelut markkinoinnissa – Mikä on Twitch?

Sari Tuura | 27.07.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Vuonna 2011 perustettu Twitch on online-sivusto, jonka avulla käyttäjät voivat katsoa tai lähettää suoraa tai ennalta nauhoitettua videota. Kyseinen sosiaalisen median kanava on pelaajien suuressa suosiossa, mutta alustalla voidaan jakaa myös muita videoita, kuin peli-striimejä. Streamerit yleensä antavat videolla kommentteja, kun taas katsojat voivat osallistua keskusteluun chatin avulla.

Amazon osti Twitchin vuonna 2014, mutta myös Amazon tarjoaa omaa ”Interaktiivista videopalveluaan”, eli striimaus ja live-videot ovat varmasti yksi tulevaisuuden trendejä, joiden ensimmäinen nousu nähtiin tänä vuonna. Erityisesti sitouttavuus ja vuorovaikutteisuus ovat tekijöitä, jotka tekevät live-videoiden jakamisesta erittäin vetoavaa monelle.

Mutta onko Twitch hyvä vaihtoehto sinun yrityksellesi ja kuinka kanavassa markkinoidaan?

Kuka käyttää Twitchiä?

81,5 % Twitchin käyttäjistä on miehiä ja 55 % 18-34 -vuotiaita, eli mikäli oma kohderyhmäsi putoaa tähän väliin, niin Twitchissä markkinoiminen voisi olla harkitsemisen arvoista. Suurin osuus kanavan käyttäjistä on Yhdysvalloista, mutta kyllä suomalaisiakin kanavasta löytyy n. 400 000.

Kun Twitch-käyttäjien verkkokäyttäytymistä tutkittiin, löydettiin että ensisijaiset avainsanat, joita tämä yleisö haki, olivat ”pelit”, ”tietokoneet” ja ”tekniikka”. Näistä tiedoista voidaan päätellä, että suurin osa käyttäjistä on kiinnostuneita peleistä ja niiden pelaamiseen tarvittavasta tekniikasta!

Vaikka yleisöllä on paljon teini-ikäisiä miehiä, ei tämä kuitenkaan ole koko alustan käyttäjäkunta. Twitchin käyttäjien kiinnostuksen kohde on selkeästi pelaamisessa, eli mikäli myyt esimerkiksi tietokoneita tai muita pelaamiseen tai tekniikkaan liittyvää ja kohderyhmäsi eivät olisi 18-34 -vuotiaat miehet, voit silti tavoittaa todella sitoutunutta asiakaskuntaa!

Kuinka käyttää Twitchiä?

Jos yleisösi ovat enimmäkseen miehiä, muista, että 80 % käyttäjistä on teini-ikäisiä, joten jos tuotteesi tarvitsee tällaista yleisöä, Twitch voi olla hyvä vaihtoehto kasvattamaan verkkoläsnäoloasi uutena aluevaltauksena. Lue myös miksi kannattaa rakentaa verkkoläsnäoloa, eikä verkkosivustoa?

Jos yleisösi käyttää Twitchiä osana verkkokäyttäytymistään, voisit tutkia mahdollisuuksia Twitch-markkinointiin. Vaikka sinun ei tarvitse luoda Twitch-tiliä ja aloittaa lukuisten streamien lähettämistä, voit mennä toisellekin reitille ja käyttää kanavaa markkinointiin.

Tässä muiden brändien käyttämiä strategioita Twitch-markkinoinnissa:

  1. Bränditietoisuus
  2. Kohderyhmän tavoittaminen
  3. Liidin rakentaminen
  4. Vaikuttajamarkkinointi
  5. Maksettu markkinointi

 

Sisältöjen luomisessa voit käyttää luovuutta ja erityisesti vaikuttajamarkkinoinnissa kannattaa antaa vaikuttajalle vapautta sisällön luomisessa, sillä he tuntevat seuraajansa kaikista parhaiten, ja tietävät minkälainen sisältö heihin vetoaa!

Olisitko sinä kiinnostunut löytämään yrityksellesi kasvavia mahdollisuuksia uusien markkinointikanavien avulla?

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?