fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

Mikä on välitön poistumisprosentti?

Susa Pajari Engström | 11.06.2019


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Välitön poistumisprosentti tarkoittaa välittömästi verkkosivuiltasi poistuvien ihmisten suhdetta kaikkiin verkkosivukävijöihin. Kävijä siis klikkaa itsensä sivustollesi, mutta ei enää siirry seuraavalle sivulle vaan poistuu verkkosivuiltasi kokonaan.

Mitäs sitten vaikka minulla on korkea välitön poistumisprosentti sivuillani?

Ei välttämättä mitään. Todella hyvä liidin rakennus verkkosivuilla saattaa aiheuttaa välittömän poistumisprosentin kasvun. Eli, jos sivustollasi on toimiva yhteydenottolomake heti etusivulla, saattaa verkkosivukävijälle riittää pelkällä etusivulla käyminen, sillä se tarjoaa jo vastauksen kaikkiin hänen tarpeisiinsa. Jo sinulle ei kuitenkaan tule yhteydenottoja verkkosivustosi kautta, niin silloin kannattaa perehtyä korkean välittömän poistumisprosentin syyhyn, sillä liidin rakennus sivuilla ei selkeästi toimi. Jos sivustosi etusivu on portti muille sivuille esim. verkkokauppaan, uutisiin, palveluihin tai yhteydenottosivulle, silloin korkea välitön poistumusprosentti on huono asia, sillä verkkosivukävijä ei todennäköisesti tee haluttua toimintoa. Jos ongelmana on liidien rakennus, niin voit lukaista blogin myynnillisistä verkkosivuista tästä.

Löydät välittömän poistumisprosenttisi Google analyticsistä: käyttäytyminen > sivuston sisältö > kaikki sivut

Korkea välitön poistumisprosentin saattaa olla merkki siitä, että verkkosivusi houkuttelee kävijöitä, jotka eivät ole kohderyhmääsi tai sitten käyttäjäkokemus verkkosivuillasi on surkea. Kun sivuillasi käy ihmisiä, jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneita tuotteistasi tai palveluistasi, laskee se automaattisesti myös konversioprosenttiasi, sillä suurin osa verkkosivukävijöistä poistuu heti sivuiltaan, sillä he eivät löydä sivulta sitä mitä tulivat sieltä hakemaan. Mitä enemmän välittömästi sivulta poistujia, sitä suuremmaksi kuilu maksavien asiakkaiden välillä kasvaa ja näin ollen koversioprosentti laskee. Tästä syystä on tärkeää, että verkkosivusi on suunniteltu kohderyhmäsi ehdoilla ja se tavoittaa kohderyhmäsi.

15 sekunnin kultainen sääntö

Yksinkertaistetusti, jos et ole 15 sekunnin aikana herättänyt käyttäjän mielenkiintoa, tulet tuskin sitä tekemäänkään.

Yleisimmät syyt kävijän välittömään poistumiseen:

– Sivustollasi ei ole sitä sisältöä mitä käyttäjä etsii.

– Verkkosivustosi on liian hidas, vaikea käyttää tai on visuaalisesti epämiellyttävä.

– Kävijä löysi nopeasti sen mitä etsikin ja poistui sen takia. Tämä viimeinen vaihtoehto kertoo siitä mistä puhuin ylempänä, että jos on hyvä liidi -järjestelmä, ei asiakkaan tarvitse hakea tietoa sivustosi muilta sivuilta, vaan tieto on helposti saatavilla heti etusivulla.

Miten tämä kaikki vaikuttaa hakukoneeseen?

Hakukoneen tehtävä on laittaa oikeaan järjestykseen hakijaa parhaiten koskevaa informaatiota. Eli asiakas hakee tiettyä informaatiota ja klikkaa sivullesi. Jos asiakas klikkaa nopeasti pois, katsoo hakukone, että tällä sivulla ei ollutkaan tähän hakuun liittyvää sisältöä ja rankaisee siitä. Jos taas käyttäjä viihtyy sivulla ja surffailee siellä, kertoo se hakukoneelle, että täällä on mielenkiintoista sisältöä ja nostaa sivustoa hakutuloksissa korkeammalle.

Mikä on huono välitön poistumisprosentti?

Verkkosivusi tavoite tai tarkoitus määrittelee asteikon hyvälle ja huonolle välittömälle poistumusprosentille. Alla olevasta kuvasta voit nähdä suuntaa antavia prosenttimääriä; onko sivusi välitön poistumisprosentti oikeasti hyvästä syystä korkea, vai tulisiko verkkosivuilla muuttaa jotain?

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?