fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

Kasvuhakkerointimenetelmiä (osa 1)

Sari Tuura | 12.10.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Aloitamme blogisarjan, jossa tarjoamme teille growth hackeja eli menetelmiä kasvun hakkerointiin, joita voitte hyödyntää omassa toiminnassanne! Kannattaa siis ehdottomasti tilata meidän uutiskirjeemme, jotta saat seuraavat hackit suoraan sähköpostiisi!

Muista testata!

Ennen aloittamista mainittakoon jälleen kuitenkin mittaamisen ja raportoinnin tärkeys. Eli kaikki nämä pian mainittavat menetelmät eivät toimi kaikilla, joten päätä mitä testaat, mitä tuloksia haluat ja katso toteutuvatko ne vai ei. Tämän jälkeen tee päätös jatkosta, testaatko jotain uutta, vai miten etenet?

Nyt siirryttäköön menetelmiin, joilla hakkeroit kasvua! Nämä ovat menetelmiä, joita kasvuhakkerit ovat testanneet ja todenneet tehokkaiksi kasvuhakkeroinnin tavoiksi.

#1 Tarjoa toisiaan laajentavia sisältöjä

Hyvä konkreettinen esimerkki tähän on esimerkiksi podcast-jaksomme laskeutumissivuista ja sitä seurannut blogikirjoitus, jossa tarjottiin lisää vinkkejä podcast-jakson aiheeseen. Eli aihetta laajennettiin eri sisällöllä.

Tästä seuraava askel on jakaa laajentavaa sisältöä niin, että se generoi liidejä. Eli voit tarjota esimerkiksi aiheesta koostetun e-kirjan tai muun ladattavassa muodossa olevan tiedoston liidisi sähköpostiosoitetta vastaan. Tämä on itseasiassa yksi tehokkaimmista tavoista generoida liidejä!

Yksinkertaisuudessaan tarjoat siis jatkoa jo tuottamallesi sisällölle, paitsi että se on ladattavissa yhteystietojen vastineeksi. Myös videotallenteet, oppaat tai esimerkiksi erilaiset pohjat toimivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti!

#2 Samankaltaisuuteen perustuvat kohderyhmät

Tiesitkö, että voit targetoida Facebook-mainoksiasi samanlaiselle yleisölle, joka on jo kertaalleen käynyt verkkosivuillasi luomalla lookalike-kohderyhmän?

Tämän menetelmän avulla voit kohdistaa markkinointisi ihmisiin, joilla on samanlaiset ominaisuudet kuin aiemmin verkkosivuillasi vierailleilla ihmisillä.

Lisää samankaltaisuuteen liittyvistä kohderyhmistä voit lukea täältä.

#3 Lisää lomakkeisiin piilotettuja kenttiä

Mitä enemmän tiedät liideistäsi, sitä paremmin pystyt palvelemaan heitä, ja näyttämään heille heitä kiinnostavia mainoksia jatkossa.

Lisäämällä lomakkeisiisi piilotettuja kenttiä voit siis saada vieläkin enemmän tietoja liideistäsi, ilman että heidän täytyy täyttää enemmän tietoja itsestään.

Yleisiä kerättäviä lisätietoja ovat: sijainti, sivustolle heidät ohjannut kampanja ja heitä kiinnostava aihepiiri.

#4 Pop-up -lomakkeet poistuttaessa

Kun verkkosivukävijäsi tekee jotain, mikä ilmaisee hänen aikeensa poistua sivulta, näytetään hänelle silloin pop-up -lomake, jolla pyritään muuttamaan hänen mielensä sivulta poistumisesta tai joka mahdollistaisi verkkosivukävijän kääntämisen liidiksi/asiakkaaksi.

Nämä lomakkeet ovat helppo ja edullinen tapa hyödyntää jo luotua verkkosivuliikennettä!

Lomakkeen sisältö voi olla esimerkiksi viimehetken tarjous, mahdollisesti lomake tai linkki oppaan lataamiseen!

#5 Lähetä uutiskirjeesi oikeana henkilönä

Sen sijaan, että lähetät sähköpostia osoitteesta kuten uhma@uhma.fi, lähetä ne oikeilta ihmisiltä heidän etu- ja sukunimellään. Olemme huomanneet, että ihmiset reagoivat paremmin todellisiin ihmisiin kuin yrityksen yleisiin sähköposteihin.

#6 Lisää CTA sähköpostiisi

Niin yksinkertaista kuin se kuulostaakin. Lisää sähköposteihisi linkkien sijaan Call-to-action -painike eli toimintokutsu kasvattamaan sähköpostin CTR:ää (click through rate) eli sähköpostin saaneiden suhdetta sähköpostissa olevaa linkkiä klikanneisiin.

#7 Luo ilmainen työkalu

Ilmaisen työkalun luominen on mahtava tapa genedroida liidejä! Työkalu voi oikeastaan olla ihan mitä vain! Se voi olla esimerkiksi: ideageneraattori, työkalu sivustosi SEO-arvon määrittämiseen tai työkalu personoidun sähköpostin allekirjoituksen luomiseen!

Tarvitseko apua kasvuhakkerointiin? Varaa aika sparraukseen, niin me autamme!

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?