Instagram Reels on täällä - Uhma

Instagram Reels on täällä

Sari Tuura | 06.08.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

Todella suositun TikTokin tulevaisuuden ollessa epävarma, päätti Instagram julkaista Instagram Reels -ominaisuuden palvelussaan! Moni vertaakin Reels-ominaisuutta TikTokiin ja jotain samaahan niissä on. Ominaisuus julkaistiin eilen 5.8.2020.

Instagram Reelsin avulla voit siis luoda hauskaa ja sitouttavaa videosisältöä Instagramiin. Voit luoda videoita, joita voit jakaa ystävillesi tai kenelle tahansa Instagramissa. Voit nauhoittaa ja muokata 15 sekunnin videoita äänellä, tehosteilla ja uusilla luovilla työkaluilla.

Videot julkaistaan Instagram syötteeseen ja ne näkyvät omien yksityisyysasetusten mukaisesti joko vain seuraajillesi tai myös Instagramin Explore-sivulla.

Kuinka luoda Instagram Reels?

Mene Instagram stories -työkaluun.

Valitse Reels Instagram-kameran alaosasta. Näet ruudun vasemmalla puolella erilaisia ​​luovia muokkaustyökaluja, joiden avulla voit luoda videon, mukaan lukien:

– Ääni: etsi kappale Instagramin musiikkikirjastosta. Voit käyttää myös omaa alkuperäistä ääntä yksinkertaisesti nauhoittamalla videosi sen kanssa. Kun jaat Reelsin alkuperäisen äänen kanssa, äänesi omistetaan sinulle, ja jos sinulla on julkinen tili, ihmiset voivat luoda videon äänelläsi valitsemalla “Käytä ääntä”.

– AR-tehosteet: Valitse yksi monista Instagramin tehostevalikoimassa olveista tehosteista, jotka ovat luoneet sekä Instagram että ihmiset ympäri maailmaa, kuvataksesi useita klippejä eri tehosteilla.

– Ajastin: Ajastimen avulla voit kuvata videoita Handsfree- tilassa. Kun painat ajastinta, näet 3-2-1 -laskennan, ennen kuin nauhoitus alkaa valitsemallesi ajalle.

– Kohdista: Kohdista esineet edellisestä leikkeestäsi ennen seuraavan nauhoittamista, jotta voit luoda saumattomia siirtymiä useiden klippien välille.

– Nopeus: Voit nopeuttaa tai hidastaa valitsemaasi videota tai ääntä. Tämän avulla voit pysyä tahdissa tai tehdä hidastettuja videoita.
Reelsit voidaan nauhoittaa klippien sarjassa (yksi kerrallaan), kaikki kerralla, tai käyttämällä galleriaa. Nauhoita ensimmäinen klippi pitämällä tallennuspainiketta painettuna. Näet edistymisen näytön yläreunassa nauhoittaessasi. Lopeta tallennus lopettaaksesi jokainen klippi. (Lähde: Instagram)

Ominaisuuden hyödyt yrityksille?

TikTokin käyttäjien ikäjakauma muuttuu nopeasti. Vaikka Z-sukupolvi oli TikTokin suurin käyttäjäryhmä, on milleniaalien osuus kuitenkin suurin tällä hetkellä. Tämä tekee alustasta huomattavasti houkuttelevamman myös mainostajille. TikTokin mainosominaisuuksien tilanteesta Suomessa kirjoitimme hetki sitten myös blogissamme.

Jos Instagram on yrityksesi yksi sosiaalisen median kanavista, saattaa olla syytä kokeilla myös Instagram Reelsia.

3 tapaa hyödyntää Instagram Reelsia:

  1. Luo aitoa sisältöä, joka resonoi yleisösi kanssa
  2. Jaa kouluttavaa sisältöä
  3. Esittele tuotteitasi

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?