fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

Milloin on paras aika kampittaa kilpailijat?

Nyt se alkaa! Nimittäin paras hetki kampittaa kilpailijasi, eli kesä!

Tästä hetkestä eteenpäin aina elokuulle ellei jopa syyskuulle päätöksentekoa tietoisesti viivästetään organisaatioissa hiukan siellä sun täällä. On ehkä pidetty jo kevään mittaan strategiapäivät sekä muut johtoryhmän pakolliset tilaisuudet ja niiden tuloksia jäädään nyt hautomaan ensin Juhannukseen, sitten ainakin koko heinäkuun (koska Suomihan on kiinni), hyvin todennäköisesti elokuun puoleen väliin ja päätöksiä aletaan mahdollisesti harkita juuri syyskuun kynnyksellä.

Tein itse ja säästin — vai säästinkö?

Netti on täynnä erilaisia ohjeita ja ilmaisia työkaluja erilaisten asioiden aikaansaamiseksi. On kyse sitten oikeastaan ohjelmoinnista, auton korjauksesta, saunan rakentamisesta, aurinkopaneelien asentamisesta tai digitaalisesta myynnistä ja markkinoinnista, kaikkeen löytyy aivan taatusti tunteja ja taas tunteja varsin hyvälaatuista videomateriaalia kertomaan miten homma hoidetaan.
Edes ”opettajan tyyliin” liittyvää ongelmaa ei juurikaan ole koska samanlaista sisältöä on tuottanut niin moni, että lähes varmasti löytyy erilaisista esiintymistyyleistä syttyville juuri se sopiva materiaali.

Epämääräisestä määräiseksi – vaatimus tuloksen tekemiselle

Meillä oli Uhmassa helmikuun lopulla AVI:n masinoima työsuojelutarkastus. Kyse ei ollut pistokokeesta vaan ilmoittivat ihan hyvissä ajoin, että ovat kiinnostuneita sopimaan ajankohdan ja lähettivät tapaamisen agendan sekä muut tarvittavat tiedot etukäteen tutustuttavaksi. Tarkastuksen fokus oli työn psykososiaaliset kuormitustekijät. Eli suomeksi sanottuna itse työn mukanaan tuoma henkinen kuorma sekä työyhteisöön liittyvät kitkantuottajat. Yhteistyössä työterveyden kanssa laatimamme suunnitelman mukaan olemme aikanaan tunnistaneet psykososiaalisiksi kuormitustekijöiksi asiakkaiden odotukset.

Tämä voi kuulostaa erikoiselta, joten avataanpa hieman. Ihan työsuojelun näkökulmasta.

Miksi kampanjasi eivät myy?

Olemme usein käyneet keskusteluja asiakkaidemme kanssa siitä, että myyntiä pitäisi verkossa tulla. Kampanjoita halutaan, mutta miksi? Vain liikenteen vuoksiko? Olen joutunut itse katsomaan peiliin useammin kuin kerran – viimeksi ihan lähiaikoina, jolloin olin itsekin haksahtanut luottamaan pelkästään hyvän kampanjan voimaan. Nostetaan nyt ihan aluksi esiin sellainen yksinkertainen nyrkkisääntö (tähän siis voi olla poikkeuksia, mutta sinä lukija – sinuun tämä pätee 99% varmuudella): Digikampanjat eivät myy yhtään mitään.

Mikä strategia Facebook-mainontaan?

Ei voida kiistää, että iOS 14 -tietosuojapäivitys on yksi suurimmista muutoksista Facebook-mainoksiin vähään aikaan, eikä vielä voida edes ennustaa kaikkia seurauksia. Vaikka Facebook-mainosten teho onkin hieman laskenut, ne ylittävät muiden alustojen mainokset mennen tullen. Aktiivinen tapa tavoittaa potentiaaliset asiakkaat, skaalautuvuus suurelle yleisölle ja monipuoliset kohdennusominaisuudet tekevät Facebookista muiden mainosalustojen yläpuolella leijuvan ilmalaivan! Kaikki siis ei ole synkkää ja kurjaa! Tämä tarkoittaa myös sitä, että Facebook-mainosstrategia on tänään tärkeämpi kuin koskaan.

Miksi markkinoijan pitäisi ajatella kuin sijoittaja – osa 3

Tässä kolmannessa osassa tarkastellaan markkinointia puhtaasti käytössä olevien resurssien eli assettien kannalta.
Assetilla tarkoitetaan kirjanpidon termein asiaa kuvaillakseni joko omaisuus-, varallisuus-, tai tase-erää. Kaikki nämä tarkoittavat loppujen lopuksi yhtä ja samaa asiaa; sitä, että yrityksen taseessa on jotain, jolle on määritelty euromääräinen arvo ja tämän jonkin on tarkoitus tuottaa yritykselle niinikään euroissa mitattavaa lisäarvoa.

Mitkä ihmeen evästeet?

Mitä muutoksia on tulossa nykyisiin kolmannen osapuolen evästeisiin? Miten pian? Mitä markkinoijan on otettava huomioon? Näihin kaikkiin saat vastauksen tuoreimmasta blogikirjoituksestamme, joka käsittelee markkinoijien ja kolmannen osapuolen evästeiden pitkään kestäneen taipaleen päättymistä. Lue lisää!

Kirjavinkki: Algorithms to Live By

Sukella mukaan kuukauden kirjavinkkiin! Tällä kertaa lukiessa huomaa, että olemme itseasiassa jo toteuttanut eräitä kuuluisia algoritmeja omassa elämässämme, kuten vaikkapa ns. Earliest Due Date -strategy.

Hyväkään liidi ei muutu itsestään kaupaksi

Tänä päivänä liidien hankkiminen on suhteellisen helppoa verrattuna vielä 2000-luvun alkuun ja sitä edeltävään aikaan. Nyt aikaa käytetään sähköisissä medioissa merkittävä osa koko mediakulutuksesta. Ja trendi jatkaa kasvua. Myös markkinoijan on syytä olla liikkeellä siellä, missä omat potentiaaliset asiakkaatkin ovat.