fbpx

Tilaa ilmainen kampanja-auditointi tästä!

7 uutta vinkkiä sivuston orgaanisen näkyvyyden kasvattamiseen

Uhmaamo | 16.09.2020


Kassavirtabudjetti on erittäin hyvä työkalu hahmottaa, suunnittella ja johtaa yrityksen taloutta. Tämä toimii kun saatavien tyypilliset kiertoajat on huomioitu ja kulupuoleen on budjetoitu myös yllätyskerroin mukaan ja laadittuun budjettiin on sitouduttu yrityksen ylintä johtoa myöten.


Aalto-yliopiston rahoituksen professorin, Vesa Puttosen keynote-puhe keväältä 2019

[1] tarjoaa esimerkin taseen ulkopuolisista sitoumuksista:

Vesan mukaan suomalaisten eläkevarallisuus on luokkaa 200 mrd. euroa, joka on ns. jemmassa.

Vastaavasti luvatut eläkkeet ovat luokkaa 700 mrd. euroa.

Eläkejärjestelmän on tarkoitus hyödyttää toistaiseksi määräämättömällä aikahorisontilla sen piiriin kuuluvia kansalaisia. Rahavirta on koko ajan kahdensuuntainen. Samoin yhtiö tekee jatkuvasti erilaisia sopimuksia ja linjanvetoja, kuten palkkio- ja bonusmallit. Yhtiö saattaa myös olla positioinut itsensä esimerkiksi ylemmän keskiluokan palveluntarjoajaksi, jolloin on luonnollista, että asioiden täytyy vedota siihen kohderyhmään, joka johtaa siihen, että asioiden täytyy näyttää tietynlaiselta. Ja tietynlaiselta näyttäminen maksaa vuodessa enemmän kuin jonkin toisenlaiselta näyttäminen.

Kiteytetysti; taseen ulkopuoliset sitoumukset huomioimalla saat lisää näkemystä talousjohtamiseen myös hyvin pitkän aikavälin näkökulmasta, koska johdat vähintäänkin ihmisten mielikuvia. Ja kuten kaikki tiedämme, mielikuvat johtavat meitä ihmisiä.
[1] https://www.youtube.com/watch?v=YDqdHqI4IL8

Psstt.. voit nyt myös kuunnella kaikki blogimme

"Paras jäätelö ei ole enää se, mikä maistuu parhaimmalta, vaan se, mikä löytyy Googlesta." -Nico Engström

Tässä Uhmaamon jaksossa Sari ja Susa kertovat 7 uutta vinkkiä sivustosi orgaanisen näkyvyyden kasvattamiseen.

Susan podcastissa mainitsema artikkeli löytyy tästä:

How To Increase Search Visibility With FAQ Rich Snippets

Sanasto:

SEO (Search engine optimization): Suomeksi hakukoneoptimointi, on prosessi, jolla pyritään parantamaan sivuston näkyvyyttä hakukoneissa relevanteilla hakulausekkeilla/-sanoilla.

SERP (Search engine results page): Hakukoneen tulossivu.

On-SERP SEO: On SEO-strategia, jonka tarkoituksena on täyttää tavoiteltu hakukoneen tulossivu mahdollisimman paljon omalla sisällöllä.

Heräsikö kysymyksiä, aihetoiveita tai haluatko antaa palautetta? Seuraavalla lomakkeella se onnistuu!

Onko sinulla oikeasti varaa jatkaa samalla samaan tyyliin kuin aikaisemminkin?